Suomen lapsipolitiikka tienristeyksessä – analyysi lasten hyvinvoinnin muutostekijöistä

Vahvuudet

Palvelu on ihminen, johon on pystyttävä luottamaan

Korkeasti koulutetut ammattilaiset ovat lasten hyvinvoinnin ja palvelujärjestelmän luotettavuuden kannalta ratkaisevia. Monelta osin suomalaiset lapset ja perheet luottavat ammattilaisiin. [1] Tämä vaatii ammattilaisilta vahvaa peruskoulutusta, osaamisen ylläpitoa ja kehittämistä sekä ammattilaisten uusien tieto-taito-tarpeiden tunnistamista.

Muun muassa varhaiskasvatukseen tarvitaan lisää lastentarhaopettajia. Usein lasten kohtaamissa palveluissa kyse on juuri ihmisistä, ammattilaisista. Kun lapsi kohtaa palvelun, hän kohtaa ihmisen. Kansalaisten luottamus palveluihin on luottamusta ammattilaisiin.

Siksi ammatillisista pätevyysvaatimuksista tinkiminen on suorassa yhteydessä palveluiden tason laskuun. Esimerkiksi peruskoulun hyviä oppimistuloksia selittää osaltaan opettajien korkea koulutustaso.

Lailla on maata rakennettava

Suomen malli lasten hyvinvointipolitiikassa perustuu vahvaan säädösohjaukseen, joka sisältää normiohjauksen muun muassa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista sekä varhaiskasvatussuunnitelman perusteista.

Lähtökohtaisesti lapsia koskevat palvelut on rakennettu säädöksille eli valtiota ja kuntia sitovaan lainsäädäntöön. Niin sanotut normitalkoot eivät ole vielä yksityiskohtaisesti sisältäneet pohdintaa lapsia koskevien peruspalvelujen säädösperustan heikentämisestä.

Toisaalla kuntien rahoituspohjassa muutos yleisiin valtionosuuksiin ilman niin sanottua korvamerkintää on vähentänyt normi- ja budjettiohjauksen yhteisvaikutusta. Toisin sanoen lainsäädäntö luo sisältöjä, mutta kuntien päätöksenteon ja valintojen varassa on näiden sisältöjen toteuttaminen.

Ministeriöiden erityisavustuksin toimialalle kohdennetusti osoitetut määrärahat kertovat ministeriöiden tarpeesta ohjata lainsäädännön toimeenpanoon budjettivaroja. On huolehdittava lapsen oikeudet tunnistavasta kansallisesta lainsäädännöstä, rahoituksesta ja normien sitovuudesta kuntien toimeenpanossa. Lainsäädännön toimeenpanosta kunnissa on huolehdittava.

Tutkimustoiminnan pitkäjänteisyys peruskivi

Suomalainen lapsuus-, nuoriso- ja perhetutkimus on korkeatasoista ja kansainvälisesti tunnustettua. Tutkimustoiminnan toteuttaminen monen eri yliopiston ja korkeakoulun sekä viranomaisten ja erillisten tutkimusyhteisöjen toimesta on luonut laajan verkoston, jonka koordinoimiseksi on viime vuosina kehitetty muun muassa yliopistojen ja sektoritutkimuslaitosten suhteita. Samalla on lisätty valtioneuvoston strategisesti ohjaamia tutkimusmäärärahoja.

Lasten hyvinvointitutkimuksen merkittävä vahvuus Suomessa ovat pitkäkestoiset, luotettavat ja lasten osallisuuden huomioon ottavat seurantatutkimukset. Suomen homogeeninen ja hyvin tavoitettavissa oleva väestöpohja mahdollistaa pitkäkestoiset kysely-, rekisteri-, tilasto- ja seurantatutkimukset.

Viime vuosina tätä tietoa on saatu populaaristettua ja ohjattua yhä suoremmin avoimesti kaikkien toimijoiden käyttöön verkkopohjaisilla indikaattori- ja tietopankeilla, joista voidaan mainita muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämät Lasten hyvinvoinnin kansalliset indikaattorit, TEAviisari, valtioneuvoston kanslian ja Tilastokeskuksen Findikaattorit sekä valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan ylläpitämät Nuorten hyvinvointi-indikaattorit. [2]

Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen sekä Tilastokeskukseen kohdistuvat rahoitusleikkaukset vaarantavat pitkäjänteisen lasten hyvinvointiin liittyvän tietopohjan vahvistamisen.

Heikkoudet

Oppimis- ja terveyserot repeytyvät

Suomessa varakkaimpien ja korkeimmin koulutettujen vanhempien jälkeläiset etenevät koulutuksessa muita pidemmälle. Esimerkiksi sijoittuminen painotettuun opetukseen on vähäisempää heikommista sosiaalisista taustoista tulevilla lapsilla, vaikka oppimistuloksissa ei olisi lasten kesken eroa.

Suomen onnistuminen mahdollisuuksien tasa-arvossa, jossa yhteiskuntapolitiikka on vahvistanut jokaisen lapsen kasvua täyteen potentiaaliinsa, on rapautumassa. Noin joka viidennen suomalaisen lapsen koulutuspolku päättyy vailla ylioppilastutkintoa tai ammatillista perustutkintoa. [3]

Terveyserojen osalta on nähtävissä sama kehitys kuin oppimispoluissa. Heikommasta sosiaalisesta taustasta tulevien vauvojen syntymäpaino on noin 200 grammaa pienempi. [4]

Toisen asteen opiskelijoiden terveyserot ovat huomattavat lukio-opiskelijoiden ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden välillä.

Lapsia syntyy liian vähän – viimeinen sammuttaa valot?

Väestön uusiutuminen vaatii, että kokonaishedelmällisyysluku on noin 2,1. Suomessa syntyvyys on ollut vuodesta 1969 alkaen alle väestön uusiutumistason.

Vuonna 2013 kokonaishedelmällisyysluku oli 1,75. Suunta on ollut syntyvyydessä viime vuosina heikko, jopa huolestuttava. Vuonna 2013 syntyi hieman yli 58 000 lasta, missä on pudotusta edelliseen vuoteen yli 1000 lasta. Muutos on ollut pysyvämpi eli syntyneiden määrä on pienentynyt viime vuodet.

Väestöpolitiikka kytkeytyy sekä lapsi- ja perhepolitiikkaan että työelämäkysymyksiin. Taustalla on luottamus perheen perustamiseen.

Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä nousi edelleen vuonna 2013 ollen 28,6 vuotta. Koko 2000-luvun aikana ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut vuodella. [5]

Lapsia ja perheitä koskevien yhteiskuntapolitiikan linjausten huolellinen valmistelu on ratkaisevan tärkeää kansalaisten perheen perustamista kohtaan kokeman luottamuksen suhteen.

Suomi on monta Suomea

Lapsen oikeuksien toteutumisessa kotipaikkakunnan merkitys on suuri. Kuntien väliset erot lakisääteisten palvelujen laadussa ovat kasvussa. Esimerkiksi 9-vuotisen peruskoulun aikana saadun opetuksen määrä vaihtelee kuntien välillä yli lukukauden.

Erot neuvolatoiminnassa, lastensuojelussa ja vapaa-ajan palveluissa ovat merkittäviä. Eriarvoistuminen on samaan aikaan siirtynyt maan eri alueiden väliltä kaupunkien sisälle.

Kansalliset oppimistulosten arvioinnit ja PISA-tulokset osoittavat heikoimpien ja parhaimpien koulujen löytyvän etelän metropolialueelta.

Aluekehityksessä on kyseessä kaksoishaaste sekä kaupunkien sisällä tapahtuvana eriarvoistumisena että kuntien välisinä eroina palveluiden tasossa.

Uhat

Heikko valmistelu, yllättävät vaikutukset

Valtion ja kuntien lapsipolitiikan valmistelussa päätösten vaikutuksia lapsiin arvioidaan vähäisesti. Monien päätösten osalta vaikutusarviointi puuttuu kokonaan.

Sama koskee työmarkkinajärjestöjen valmistelua, jonka merkitys muun muassa huoltajien hoiva-ajan kehittymisen, tasa-arvon ja työelämän lapsiystävällisyyden suhteen on suuri.

Tutkimustietoa jää hyödyntämättä päätöksenteossa valmistelun puutteellisuuden takia. Vaikutusten arvioinnin osana lasten kokemustietoa hyödynnetään valmistelussa niukasti. Tällä on vaikutuksia muun muassa erityisryhmiin kuuluvien lasten kokemusten ja näkökulmien vähäisenä huomioon ottamisena.

Heikko valmistelu kytkeytyy johtamisen laatuun sekä virkavalmistelun ja poliittisen päätöksenteon työnjakoon.

Universaalien palveluiden rapautuminen

Vahvoilla universaaleilla peruspalveluilla on saatu tehokkaasti pienen kansankunnan väestöpohja hyvinvointiin ja tuottavaan työhön. Kuitenkin julkisen talouden tasapainottamisessa ja yhteiskunnan rakenneuudistuksissa käsitellään säännönmukaisesti toimia, joilla heikennetään universaalien palveluiden toimivuutta.

Kehitys näyttää olevan sekä tietoista että sattumanvaraista. Pohdintaan yksilön oikeudesta yhteiskunnan palveluihin sekoittuu sinänsä tärkeä kysymys kunkin yksilön ja huoltajien vastuunalaisuudesta omasta elämästä, perheestä ja toimintakyvystä.

Ajankohtaisia esimerkkejä universaaliuden rajaamisesta liittyy muun muassa valmisteluun subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseksi, keskusteluun neuvolatoiminnan kohdentamisesta riskiperheille sekä kotipalvelun rajaamisesta perheille, joissa perheiden tuen tarpeet eivät johdu huoltajiin palautuvista syistä.

Sukupolvisen syrjäytymisen kierre voimakas

Pahoinvointi ja huono-osaisuus siirtyvät sukupolvelta toiselle. Vuonna 1987 Suomessa syntyneistä tehty tutkimus osoittaa sukupolvisen syrjäytymisen tapahtuvan monin mittarein. [6] Esimerkiksi lapsista, joiden vanhemmat ovat saaneet yli viisi vuotta toimeentulotukea, 70 prosenttia sai myöhemmin itse toimeentulotukea.

Toimeentulotuen saannin kesto korreloi suoraan lasten käyttämiin mielenterveyspalveluihin, lastensuojelutarpeeseen ja lasten tekemiin rikoksiin. Kouluttamattomuus, mielenterveys- ja toimeentulo-ongelmat kasautuvat lapsille, joiden vanhemmilla on ollut vastaavia ongelmia.

Suomessa 1987 syntyneistä joka viides on 21 vuoden ikään mennessä saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiinsa, noin 18 prosentilta puuttuu peruskoulun jälkeinen tutkinto, 40 prosentilla on mielenterveysongelmia, 23 prosenttia on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen, 26 prosentilla on merkintä poliisin tai oikeuslaitoksen rekisterissä joko lievistä rikkomuksista tai saaduista tuomioista, 3 prosenttia on ollut huostaan otettuna tai kodin ulkopuolelle sijoitettuna.

Mahdollisuudet

Varhaiskasvatuksen ja neuvoloiden uusi läpimurto

Talousnobelisti James Heckman on tehnyt tutkimusta yhteiskunnallisten investointien tuotoista. [7] Nobelistin johtopäätös on, että parhaan tuoton yhteiskunta saa investoimalla mahdollisimman kattavasti alle 5-vuotiaisiin lapsiin.

Uusin geeni- ja aivotutkimus tukee Heckmanin taloustieteen mallinnuksia. Laadukkaasta varhaiskasvatuksesta hyötyvät erityisesti heikoimmassa asemassa olevat lapset. Osallistuminen varhaiskasvatukseen jo alle 3-vuotiaana parantaa lapsen älyllistä kehitystä ja sosiaalisuutta. [8]

Oppimisvaikeudet voidaan tunnistaa yhä kattavammin noin 2-vuotiaasta alkaen. Syrjäytymisen ehkäisyssä neurologisten arviointien tekeminen neuvoloissa ja ongelmiin tuen saaminen varhaiskasvatuksessa ovat avain muun muassa koulupudokkuuden ja kriminaalihuollon asiakkuuksien vähentämiseen.

Suomalainen peruskoulu oli yksi parhaimmista innovaatioista 1900-luvulla lasten kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen liittyen. Kuluvan 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan seuraava suuri harppaus voidaan ottaa varhaiskasvatuksessa ja neuvolatoiminnassa.

Lapsi avaa aikuisen silmät

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen yksi vahvimmista periaatteista on lapsen edun huomioon ottaminen kaikessa lainsäädäntö-, hallinto- ja tuomioistuintoiminnassa, mikä edellyttää lapsen näkemysten selvittämistä ja niiden huomioon ottamista päätöksenteossa.

Tässä Suomella on vielä suuresti mahdollisuuksia oppia. Kyse on yhtäältä arkisesta lasten kohtaamisesta kodeissa, päivähoidossa, koulussa ja harrastuksissa kuin lapsen näkökulman selvittämistä, kuulemista ja kuuntelemista.

Kyse on korostetusti erityisryhmiin kuuluvien lasten äänen vahvistamisesta, kuten esimerkiksi lastensuojelussa olevien lasten, vankien lasten sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien lasten näkökulmien selvittämisestä, kuulemisesta ja kuuntelemisesta.

Tähän asti ihmiskunnan kehityksessä lapsi on ollut objekti, ei subjekti.

Lasten osallisuus avaa hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisellä uuden ikkunan ja portin parempiin palveluihin. Mahdollisuudet ovat suuret kehittää lasten kuulemisen tapoja varhaiskasvatuksesta toisen asteen opiskelijoihin, kaikkiin alle 18-vuotaisiin.

Oppimista tämä vaatii – erityisesti aikuisilta.

Miesten arvojen muutos – etäisestä auktoriteetista hoivavastuuseen

Lasten hyvinvoinnin ja Suomen lapsipolitiikan kannalta miesten arvojen muutos perhekeskeisyyteen on suuri mahdollisuus. Miesten vapaa-ajan toiveiden kolmen kärki 1980-luvun kalastuksesta, metsästyksestä ja remontoinnista on muuttunut 2000-luvun miehen kärkikolmikkoon lapset, perhe, puoliso. Palvelujärjestelmän ja perhevapaajärjestelmän tasolla tämä ei näy riittävästi.[9] Perhevalmennusta, perheneuvontaa, neuvolatoimintaa – kaikkia perhepalveluja – on uudistettava vastaamaan vanhemmuuden moninaisuutta. Yksistään kyse ei ole vain miehistä, vaan yhtäältä muun muassa naisten työmarkkina-aseman parantamisesta ja esimerkiksi sateenkaariperheiden kohtaamisesta. Suomalainen perhevapaajärjestelmä on uudistettava ottamaan huomioon jo tapahtuneen arvojen ja arjen muutoksen.

 


[1] THL, Raportti 36/2011 (Perälä-Salonen-Halme-Nykänen): Miten lasten ja perheiden palvelut vastaavat tarpeita? Vanhempien näkökulma.
[2] Ks. esim. www.findikaattori.fi, www.thl.fi/teaviisari.
[3] Ks. esim. Kivinen-Hedman-Kaipainen (2012): Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus Suomessa. Eriarvoisuuden uudet ja vanhat muodot. Yhteiskuntapolitiikka 77 (5): 579–586.
[4] THL:n tilastoraportti 32/2013: Perinataalitilasto – synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet.
[5] Tilastokeskus, Väestötilastot.
[6] THL:n raportti 52/2012 (Paananen-Ristikari-Merikukka-Rämö-Gissler): Lasten ja nuorten hyvinvointi. Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa.
[7] Ks. www.heckmanequation.org.
[8] Karlsson, M. (2012): Päiväkoti pienentää syrjäytymisriskiä. Tesso (5), 30–31.
[9] Ylikännö, Minna (2009): Isien ajankäytöstä – uuden isyyden hidas esiinmarssi. Yhteiskuntapolitiikka 74(2).